Kuntavaalitenteissä on keskusteltu koulujen ja päiväkotiyksiköiden kokojen vaikutuksista lasten ja nuorten oppimiseen ja hyvinvointiin. Mielestäni päiväkodeista ja kouluista ei tule tehdä liian isoja. Kohtuullisen kokoiset yksiköt takaavat varmemmin lasten ja nuorten kiinnittymisen opetusryhmäänsä ja päiväkoti- tai kouluyhteisöönsä.
Vasta kun lapsi tuntee olonsa riittävän turvalliseksi, uuden oppiminen onnistuu. Lapset ovat hyvin erilaisia sen suhteen, miten yksikön koko tai ympärillä olevien ihmisten määrä ja vaihtuvuus heihin vaikuttavat. Vaikka osalle lapsista isokin yksikkö voi toimia kohtuullisen hyvin, on tärkeää, ettemme kunnissa tee ratkaisuja, jotka aiheuttavat osalle lapsista kohtuutonta haittaa.
Isoissa yksiköissä arjen toimintojen suunnittelu vie resursseja
Yksikkökokojen kasvattamisen taustalla on ennen kaikkea taloudelliset syyt, ei lapsen etu. Suuri yksikkökoko vaikuttaa päiväkodeissa ja kouluissa pedagogisen toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen, sekä lasten ja aikuisten sosiaalisiin suhteisiin. Isoissa yksiköissä oppimisen, opettamisen ja hyvinvoinnin kannalta tärkeä lapsi- ja oppilastuntemus heikkenee. Omat haasteensa liittyvät myös esimerkiksi ruokailutilanteiden järjestämiseen, välitunteihin ja ulkoiluun.
Jos päiväkodissa samat tilat – vaikkapa piha – jaetaan hyvin monen eri toimijan kanssa, lapsilähtöisyyden sijaan toiminnan raameja määrittelee enemmän aikuisten rakentamat kalenterit ja suunnitelmat. Kiireettömän kohtaamisen ja tekemisen sijaan arkeen ilmestyy kiire ja suorituspaine. Kiire voi näyttäytyä esimerkiksi paineena saada lasten siirtymätilanne suoritetuksi ennen kuin seuraavan ryhmän lapset saapuvat paikalle.
Yksikkökoko vaikuttaa vuorovaikutukseen ja sosiaalisiin suhteisiin
Etenkin pienten lasten kohdalla suurten yksiköiden riski on lasten päivittäisten vuorovaikutuskontaktien liiallinen vaihtuvuus. Isojen päiväkotiyksiköiden eduksi on toisinaan väitetty niin sanottua joustavaa henkilöstön käyttöä. Käytännössä tämä tarkoittaa henkilöstön kierrättämistä eri ryhmissä kesken päivän. Näin saadaan suhdeluvut paperilla täyttymään ja pidettyä valvova viranomainen tyytyväisenä, mutta lasten pysyvien ihmissuhteiden, turvallisuuden tunteen, eheän päivän ja pedagogisen toiminnan suunnitelmallisuuden näkökulmista, järjestely ei ole hyvä.
Suuryksiköissä myös henkilöstökokousten luonne muuttuu. Ymmärrämme hyvin, että työpaikkakokous koulussa on erityyppinen, jos paikalla on 20 opettajan sijaan 50 opettajaa. Yhteinen keskustelu koulun pelisäännöistä, käytännöistä tai pedagogisista ratkaisuista hankaloituu. Tällaisissa olosuhteissa työyhteisön jokaisen jäsenen näkemysten kuuleminen, huomioiminen, mielipiteiden esittäminen ja osallisuuden varmistaminen on vaikeaa.
Isot yksiköt ovat poliittinen valinta – ei pedagogiikkaa
Jättiyksiköitä puolustavat poliitikot vetoavat usein siihen, että kaiken kokoisissa yksiköissä voidaan toteuttaa hyvää pedagogiikkaa, kunhan se suunnitellaan ja organisoidaan hyvin ja resursseja annetaan riittävästi. On totta, että hankalissakin olosuhteissa voidaan onnistua. Keskustelun siirtäminen pedagogiikkaa, suunnittelua ja johtamista koskevia ratkaisuja käsitteleväksi puheeksi näyttäytyy vakiintuneelta tavalta väistää asiapohjainen keskustelu suurten yksiköiden tuottamista todellisista haitoista. Näin epäpolitisoidaan tärkeä poliittinen keskustelun aihe ja vieritetään päättäjien tekemien ratkaisujen toimivuudesta vastuu operatiivisella tasolla toimiville henkilöille.
Palveluiden keskittäminen heikentää lähipalveluita
Lasten oppimisen ja hyvinvoinnin sekä työyhteisön toimivuuden lisäksi yksikkökokoasiaa tulee tarkastella siitä, kuinka ne vaikuttavat laajemmin kunnan asukkaisiin, asuinalueisiin ja kaupungin tasapainoiseen kehitykseen. Yksikkökokojen kasvattaminen tarkoittaa yleensä palveluiden aiempaa vahvempaa keskittämistä. Suuret yksiköt palvelevat maantieteellisesti isompia alueita, jolloin matkat päiväkotiin ja kouluun kasvavat ja lähipalvelut heikkenevät monella asukkaalla. Pidemmät matkat haastavat oppilaiden lisäksi vanhempien arkea lisäten koulukyytitarpeita ja helposti myös vähentäen lasten ja nuorten kulkemista kouluun kävellen tai pyöräillen.
