Valmistuin ammattikoulun sähköasentajan linjalta vuonna 1969. Työskentelin hissiasentajana neljä vuotta ja vuodesta 1973 alkaen sähköasennustöissä yhtäjaksoisessa työsuhteessa 43 vuotta. Olen toiminut asentajien luottamusmiehenä 20 vuotta, ja samalla myös osan aikaa työsuojeluvaltuutettuna Suomen suurimmassa asennusalan yrityksessä. Työkenttänä koko Suomi ja työskentelyä myös ulkomaiden kohteissa.
Olen ollut mukana Sähköliiton asennusalan valiokunnassa sekä työehtosopimus neuvotteluissa. Sähköasentajan perustutkinto, Ammattitutkinto sekä Yliasentajan tutkintotoimikunnissa Sähköliiton sekä Opetushallituksen edustajana 25 vuotta. Elinikäisen kouluttautumisen mahdollisuus pitää turvata kaikille.
Politiikassa olen toiminut Piikkiön kunnassa SKDL:n ja Vasemmistoliiton varavaltuutettuna sekä Maaoikeuden lautamiehenä.
Heikoimman puolella parempiosaisten ylivaltaa vastaan. Lähtökohta on, että meitä kaikkia tarvitaan, eikä yhteiskunnassa tarvita eriarvoistavaa toimintaa eikä siihen johtavia lakeja tai asetuksia. Verotuksessa kaikki tulot pitäisi käsitellä työtulona eikä esim. kiinteistöveroa saa kohdentaa niin että asunnosta on luovuttava tulojen pienentyessä.
Kannatan kolmikantaista sopimusjärjestelmää sekä oikeudenmukaista paikallista sopimista missä yleissitova TES toimii minimitasona. Pitää muistaa, että kunnat ovat alueidensa suurimpia työnantajia, ja siten työehtosopimustoiminta nitoutuu kunnallispolitiikkaan joko suoraan kuntien palkkalistoilla työskentelevien tai kuntien kokonaan tai osittain hallinnoivien yritysten henkilöstöpolitiikan kautta.
Lähipalvelut kaikissa muodoissaan ovat minulle tärkeitä. Monipuolinen harrastustoiminta kaikkien ikäryhmien osalta takaavat tyytyväiset kuntalaiset sekä turvaavat asukkaiden tasa-arvoisen kohtelun.
Jouko Laakko
Sähkömestari, eläkeläinen 72 v.
