Ehdokasesittelyssä Tero Ahlgren

Olen ihmisoikeusaktivisti ja opiskelija- ja asukasaktiivi Yo-kylästä. Kuntavaaleissa minulle tärkeintä on muuttaa kaupungin päätöksentekoa avoimemmaksi sekä turvata asuminen ja jokapäiväisen arjen palvelut kaikille kaupunkilaisille saavutettavina ja lähellä. Rajattua osaa kaupunkilaisista palvelevat miljoonien eurojen hintaiset ”elinvoimahankkeet” eivät näitä tuo. 

Kulttuurin ja liikunnan harrastamiseen pitää olla mahdollisuuksia monipuolisesti. Kasvatusta ja opetusta ei voi jättikouluissa ja -päiväkodeissa toteuttaa lapsia ja nuoria palvelevalla tavalla. Kaupungin pitää myös osata huomioida asukkaidensa moninaiset taustat ja lähtökohdat. Avoin ja aidosti osallistava päätöksenteko on näissä kaikissa asioissa keskeistä, ei päätöksenteon luovuttaminen pormestariston pöydille.

Teen väitöskirjatutkimusta sosiaalisesta mediasta Turun yliopiston folkloristiikan oppiaineeseen. Päivätyökseni toimin koulutuspoliittisena asiantuntijana Turun yliopiston ylioppilaskunnassa. Olen ollut mukana usean erilaisen järjestön toiminnassa niin opiskelija- ja harrastejärjestöissä kuin oman asuinalueen asukastoimikunnassakin. Paikallispolitiikassa vaikutan muun muassa Työn ja tutkimuksen vasemmistoyhdistyksen puheenjohtajana sekä Varhan pelastuslautakunnan varajäsenenä. Aikaa vietän myös etenkin musiikin, lukemisen ja rooli- ja videopelaamisen parissa.

Kuntavaaliehdokas Tero Ahlgren

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *