Olen turkulainen yksinyrittäjä, kirjanpitäjä, taloushallinnon tradenomi ja monessa mukana oleva kansalaisaktiivi ja järjestötoimija. Osaamistani olen kerryttänyt myös kulttuurialan opinnoilla.
Kuntapolitiikassa minulle tärkeitä teemoja ovat asuntopolitiikka, lähipalvelut sekä demokratia ja kuntalaisten vaikutusmahdollisuudet. Olen ehdolla Turun kaupunginvaltuustoon, koska kaupungin päätöksenteosta on saatava oikeudenmukaisempaa ja asukaslähtöisempää.
Asuin pitkään TVT Asunnot Oy:n omistamassa puutalossa Kurjenmäessä ja toimin TVT:n asukasaktiivina. Kun Kurjenmäen puutalotaloja alettiin remontoimaan, yhtiö hajotti asukkaille tärkeän yhteisön irtisanomalla ihmiset kodeistaan. Kaupungin vuokra-asuntoyhtiön raju politiikka osui suoraan myös minun perheeseeni.
Nykyisin asun Itä-Turussa Varissuolla tyttäreni ja kissan kanssa. Puoluetoiminnan lisäksi olen ollut aktiivinen monessa kansalaisjärjestössä, kuten Turun Rauhanpuolustajissa sekä autismikirjon ja ADHD-henkilöiden asemaa ja oikeuksia edistävässä Aisti ry:ssä. Vastustan jättikouluja ja päiväkotiryhmien ylitäyttämistä, koska nämä ovat vanhingollisia monelle autismikirjon lapselle.
Olen toiminut kahdeksan vuotta käräjäoikeuden lautamiehenä. Oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo ovat periaatteita, joita pyrin vaalimaan sekä politiikassa että henkilökohtaisessa elämässä.
