Ehdokasesittelyssä Isko Laurell

Olen Isko Laurell ja asunut koko ikäni Turussa. Viimeiset 39 vuotta Jyrkkälässä. Koulutukseltani olen merkonomi. Olen ehdolla Turun kaupunginvaltuustoon Asukkaiden Turku -listalta.

Toimin yksinyrittäjänä mm. rehujen maahantuonnin ja viljanviennin tarkastajana sekä ruokaviraston valtuuttamana rehu- ja lannoitteiden tarkastajana.

Olen myös Koy Jyrkkälänpolku, Blue Industry Park Oy, Asukasliitto ry:n ja Varsinais-Suomen kuluttajat ry:n hallituksessa.

Joukkoliikennettä tulee kehittää mutta EI raitiotietä. Siihen ei ole varaa, kun terveydenhuolto ja koulutus sekä päiväkodit kipristelevät säästöjen kourissa.

Kun väkiluku kaupungissa kasvaa, niin myös palveluiden tulee kasvaa hoitaakseen väestön tarpeet.

Ratikalla ei tule Turkuun yhtään asukasta lisää.

Agendani on, että alueellista kuulemista pitää Turussa lisätä mm. aluekoordinaattorin ja muiden alueellisten toimijoiden kanssa.

Asukkaat tietävät paremmin mitä alueella kaivataan.

Kuntavaaliehdokas Isko Laurell

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *