Kokoomusjohtoinen pormestaripolitiikka on Pormestarien Turussa tarkoittanut alusta lähtien kasvatusta ja opetusta koskevien sopeutustoimenpiteiden läpivientiä sekä päiväkoteihin ja kouluihin kohdistunutta leikkauspolitiikkaa. Pormestariohjelmaan sisältyi mm. vuonna 2019 päätettyyn sopeutusohjelmaan sitoutuminen.
Marraskuussa 2024 valtuuston päättäessä vuoden 2025 talousarviosta pormestarisopimuspuolueet hyväksyivät jopa alkuperäistä sopimusta rajumman leikkauslinjan. Ainoastaan Asukkaiden Turku -ryhmää edustavat valtuutetut Johannes Yrttiaho ja Elina Sandelin äänestivät leikkauksia vastaan.
Kasvatus- ja opetuslautakunnassa leikkauspolitiikka on hyväksytty yksimielisesti. 26. marraskuuta 2024 kokoontunut kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi valtuuston päättämät leikkaukset. Kokouksessa hyväksytyn henkilöstösuunnitelman mukaan varhaiskasvatuksen henkilöstöä vähennetään 34 henkilötyövuoden edestä, perusopetuksesta vähennetään reilusti toista kymmentä henkilötyövuotta, samalla kun opetusryhmien määrää kasvatetaan. Myös ammatillisessa koulutuksessa henkilötyövuosia vähennetään, vaikka lähiopetuksen turvaaminen edellyttäisi enemmän opettajia.
Kasvatus- ja opetuslautakunnan päättämän henkilöstösuunnitelman mukaiset vähennykset eivät vielä sisältäneet kaupungin muutosneuvottelujen mukaisia 2,5 miljoonan euron henkilöstöleikkauksia, jotka koskivat koko kaupunkia. Näissä muutosneuvotteluissa tehtiin noin 50 henkilötyövuoden vähennykset koko kaupunkiin muiden talousarviossa päätettyjen vähennysten lisäksi.
Myös kouluverkon osalta Pormestarien Turku on vienyt eteenpäin ratkaisuja, jotka heikentävät lähikouluperiaatetta ja keskittävät opetusta yhä suurempiin yksiköihin. Vanhempien huoli ja perusteltu kritiikki on sivuutettu. Esimerkiksi Varissuon koulu on lakkautettu ja Lausteen koulu ollaan ajamassa alas kiistellyn Karhunaukion jättikoulun myötä.
Leikkaukset opetuksesta johtavat opetuksen tason heikkenemiseen, työntekijöiden uupumiseen sekä lasten ja nuorten oppimistulosten yhä suurempaan eriytymiseen. Tämä politiikka loukkaa lapsen oikeuksia.
Leikkauspolitiikka ei ole luonnonlaki, joka pitää vain niellä. Vaihtoehtona on koulutuksen resursseihin panostaminen. On hyvin tärkeää, että kaupunginvaltuustossa on tahoja, jotka eivät hyväksy leikkauksia. Jos kaikki puolueet ovat mukana leikkauksissa, kritiikki leikkauksista ja niiden seurauksista vaietaan, eikä oikeiston leikkausintoa hillitse edes mahdollinen vaalitappio, koska kaikki puolueet ovat olleet leikkaustoimissa mukana.
Onneksi Turussa muutoksen kokoomusvetoiseen leikkauspolitiikkaan saa äänestämällä kuntavaaleissa Asukkaiden Turku -yhteislistaa.
Terhi Kärkkäinen, sosionomi, lähihoitaja
Riikka Oksanen, valtiotieteiden maisteri, varavaltuutettu
